Blogissa on esillä käsityöharrastukseni hedelmiä, muistissa itselleni sekä tutkailtaviksi kanssaharrastajille. Minut tavoittaa; puikotettu@gmail.com

25.1.2016

Kaiken kattona on usva; usva teitä peittää, usva teitä varjelee. Usvan suojassa te elätte ja usva teidät värjää.

Heti alkuun pieni runonpoikanen. Samainen teksti löytyy siis Novitan Usva-langan vyötteestä. Kaikesta päätelleen tänään esillä Usvasta kehittyneen inspiraation tuloksia.

Pitkään mietin, että mitäpä siitä oikein neuloisi, kun langassa on melkoisen hitaasti vaihtuva liukuvärjäys. Kuin tilauksesta Herra Pakkasukko laittoikin sitten ihan parastaan tulemaan, eli melkoiset kymmenien asteiden pakkaset. Villasukkiin tämä lanka minusta ole oikein sopivan tuntuista, tai ainakaan erityisen kovan käytön sukkiin, kun on niin pehmeää ja löyhäkierteistä, joten puikottelin pitkästä aikaa säärystimet.

Joustinneuleessa on 7-veljesten valkoista, jonka jälkeen alkaa Usvan mukana valepalmikkoneulos. Valepalmikkoa en ole kuulkaas koskaan ennen tehnyt. Valepalmikko on helppo muistaa ja mukava neuloa. Hieman haastetta kyllä toi tällä kertaa värin kohdistaminen. Aivan vaalea osuus on langassa erityisen pitkä, jonka vuoksi olikin aika vaikeaa arvioida aloitus niin, että suurinpiirtein samoihin kohtiin osuisi tuo tumma osuus. Ihan pariksi tunnistettavat näistä kuitenkin taisi tulla. Valepalmikkoonkin löytyy ohjeita monesta paikasta, mutta lisään sen tähänkin, niin on taas yksi paikka enemmän :)


1.krs:  3o 2n
2.krs:  3o 2n
3.krs:  3o 2n
4.krs:  nosta 1s neulomatta, 2o, vedä neulomatta nostettu silmukka kahden oikein neulotun yli, 2n
5.krs:  1o, lk, 1o, 2n

Toista kerroksia.

Usvaa oli lankavarastossa neljä kerää, muistan joskus sitä hamstranneeni, kun oli niin mahtava tarjous, että neljä kerää sai kympillä. Siinä tilanteessa jo käy SuloVileenit kenelle tahansa. Säärystimia tuli siis kahta kokoa.



Yhden idean tuplaamisesta huolimatta "Usva teidät peittää" -no niin peitti edelleen, joten mietin, että mitähän siitä vielä tekisi, saman sorttista ehkä yhteensopivaakin. Ullaneuleen sivuilla selasin erilaisia asusteita ja pukineita, kunnes vastaan tuli kaulureita. Ullaneuleen peruskaluruin ohjeesta otin vihjeeksi vähän silmukkamääriä, ja siitä sovelsin Usvalle ja valepalmikolle sopivan silmukkamäärän. Tämännäköistä siitä tuli.


Tämän langan kanssa oli pakko opetella neulomaan paksummilla puikoilla, kun yleensä tykkään lähes kaikki sukat ja lapaset neuloa aina samoilla 2,5mm puikoilla. Usva on todellakin sen verran löyhäkierteisempää, että ohuilla puikoilla tuntui kokoajan säie rikkoutuvan, mutta 4mm puikoilla jo onnistui paremmin.

..Usvaa jäi vieläkin, mutta kyllä nyt saavat loput jäädä vielä odottelemaan vuoroaan.

Jotta lankavaraston laihdutus pysyisi käynnissä, palasin viimekerralla jo esiin olleeseen 7-veljestä raitalankaan, ja kulutin sen loppuun. No raitalangastahan syntyi sitten raitasukkia.

Kuvassa alempana raitojen kaverina on 7-veljestä valkoista. Yllättävän tarkkaan raita kesti kolme kerrosta per väri. Silmukoita sukassa on 48. Samalla silmukkamäärällä kilkuttelin vieläkin jääneestä jämälangan jämälangasta nilkkasukat. Kuten kuvasta näkyy, lanka loppui kuin loppuikin, ja varpaisiin piti hakea varastosta sävyihin sopivaa harmaata jatkoksi.

Tässä vielä koko satsi, minkä yhdestä raitakerästä sain. Keskimmäiset pääsivätkin framille jo viimeksi. Minusta tässä raitaversiossa on kovin kivat sävyt :)


Seuraavaksi meinaan kaivella esiin välillä taas huovutuslankoja, tossujen tarpeita kuulemma olisi, enkä ole vielä sitä versiota huovutuksessa kokeillut.

Rauhallista illan jatkoa kaikille toivottelee Ainokainen.


2 kommenttia:

San sääki ny jottai.