Blogissa on esillä käsityöharrastukseni hedelmiä, muistissa itselleni sekä tutkailtaviksi kanssaharrastajille. Minut tavoittaa; puikotettu@gmail.com

11.1.2016

Vuoden ensimmäiset sukat

Ihan ensimmäiseksi mainitsen, minkä viimeksi ihan kokonaan unohdin. Siis, olen tehnyt pitkin viime vuotta (niin kuin nyt aloitin tällekin vuodelle oman) omaa sivua kaikista valmistuneista käsitöistä. Linkki siihen löytyy myöskin tuolta blogin oikeasta laidasta, ja esiintyy nimellä Kätten Työt 2015. Minäpä laitan kuitenkin kaikissa ystävällismielisyyksissäni tähänkin linkin, kas TÄSSÄ, olkaa hyvä. Noin, nyt viimeistään on viime vuosi paketoitu.

Sitten oli puhetta siitä lankavaraston punnitsemisesta.. "kooolme pientä sanaaaa"; OH MY GOD.
Lankavarastoni sisälsi punnitushetkellä kaikenkaikkiaan
KOLMEKYMMENTÄNELJÄ KILOA JA YHDEKSÄNSATAAVIISIKYMMENTÄ GRAMMAA lankaa!!
Kuulkaa tällainen talvikunto ei voi jatkua. Aseteltuani langat suurin piirtein takaisin paikoilleen, aloitin siis hillittömän varastonlaihdutuksen. Ensimmäisenä vuoroon joutui Novitan 7-veljestä, rouvat vaalea ja tumma violetti.


Vasemmalla jo moneen kertaan esitellyt ja tutuksi tulleet piirakkasukat, ja oikealla muuten ihan perussukka, mutta varteen puhaltelin tummemmasta lilasta kuplia. Kuplaneuletta olen käyttänyt jo aikaa ennen tätä blogia mm.lapasiin ja säärystimiin. En muista enää mistä itse olen tähän malliin opin saanut, mutta äkkiseltään googlettamalla löysin ainakin yhden mielestäni ihan toimivan ohjeen, laitettakoon sekin vielä tähän linkiksi; kuplaohje.

Tummaa violettia kului näihin varsiin paljon vähemmän kuin kuvittelin, joten tummasta tuli vielä ihan omiin jalkoihin perussukat. Harmaa raita on näissä kyytipoikana koko matkan. Perussukkiin on minusta mukava neuloa joku ohut raita tasaisin väliajoin, niin ei tarvitse toista sukkaa neuloessa koko ajan laskea kerrosmääriä -raitojen määrästä on helppo tarkistaa sukkien sama koko.




Veljesten joukkoja joutui muitakin samassa mellakassa puikoille. Yksivärisen valkoisen seuraksi vähän monikulttuurisempaa 7-veljestä -raitaa.


Näitä vähän aikaa käännellessä ja silitellessä syntyi vähän räsymattotyyliset sukat, mutta kuitenkin pienellä lisämausteella höystetyt kerrosrivinoususukkelat.


Näissä on tavallisen perussukan tapaan 48 silmukkaa, alussa muutama kerros joustinneuletta ja sitten aloitettu yksinkertainen kerrosrivinousu. Tällä tekniikallahan saisi vaikka mitä mahtavia pintaneulekuvioita aikaiseksi. Minä tyydyin kuitenkin valkoiseen kohoraitaan, minusta se käy tuohon hyvin. Kerrosrivinousuun löytyy myös googlettamalla monia monituisia ohjeita, kannattaa katsoa ja valita mieleisin, mikäli miellytti silmää :)

Näille raidallisille neuloin seuraksi vähän pienemmät raidalliset sukat. Siinä kyllä meni jokin vähän vinoon, raidat vissiin.


HEH HEH siinä vasta oli erinomaisen hyvä vitsi. Siis, näissä toisissa raidallisissa on varressa Olga-sukkien vinoraitaa. Lankana Novitan Nallea anilliininpunaista, ja sitten jotain sekamelskanallea. Ihan ei tullut sellaiset kuin Nallekeriä katsellessa halusin niistä tulevan, mutta eiköhän niillekin jotkut jalat vielä löydy.

Koska otsikkona on vuoden ensimmäiset sukat, niin nostetaanpas lauteille sitten vuoden ensimmäiset karhutkin. Muutoin ne on kyllä jo niin moneen kertaan esitellyt, että joutavatkin samantien takaisin talviunille.

Tässä siis kaksi paria siroja neliviitosia. Keltaista näkyi vielä varastossa olevan, enkä oikein sellaisenaan siitä tykkää, joten voi olla että näitä vielä tulee, tulee ja tulee.

Tästä on hyvä jatkaa lankavaraston laihdutusta -se todella on tarpeen ! Kiitos Pauliinalle, joka yllytit punnitsemaan varaston...Oli se kai aika kohdata jo totuus :D

Ilokseni huomasin, että blogiini on liittynyt myös ensimmäiset jäsenet ! Mukavaa, kiitos Heidi ja MariLiis :)




Kirpeää kuluvaa kuuta -ja vuotta !

2 kommenttia:

  1. Älä välitä, mulla on lankaa vieläkin enemmän...
    Kauniita neuleita olet taas tehnyt, ja lankaa on taas varastossa vähän vähemmän. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) pitäisikin ihan vaikka suurinpiirtein jo verrata lankatilastoa, jospa varasto olisi edes vähän jo laihtunut. Heh, mukava kuulla että on muitakin lankojen hamstraajia !

      Poista

San sääki ny jottai.